maanantai 8. kesäkuuta 2015

Ohjaajaesittelyssä Kai Westersund























Shaolin dojon blogissa olemme puhuneet aloittelijoiden tulosta salille ja budoharjoittelun aloittamisesta. Nyt on aika antaa blogissa tilaa myös kokeneemmille harjoittelijoille sekä lajiohjaajille. Tämän sarjan aloittaa Kai Westersund. Kai täytti tänä keväänä pyöreät 60 vuotta, joten hän on hyvä aloittaja tälle sarjalle.

Filippiiniläisten kamppailulajien ja modernin länsimaisen eli gendai ju-jutsun päävalmentajana Shaolinissa toimii Kaj Westersund (s. 1955). Hän aloitti kamppailulajien harjoittelun Wado-ryu karaten parissa vuonna 1978. Samana vuonna harjoitusohjelmaan tuli myös ju-jutsu Helsingin Ju-jutsuklubilla ja paria vuotta myöhemmin B.I.F.F. Escrima englantilaisen Jay Dobrinin johdolla. Myöhemmin Westersund sai vaikutteita lukuisilta ju-jutsu –opettajilta etenkin saksasta ja englannista.

Ammattilaiseksi 90-luvulla


Vuonna 1995 Westersund siirtyi ammattiopettajaksi ju-jutsussa, B.I.F.F. Escrimassa, Wudang taijissa (Level 7 Master Instructor) sekä myöhemmin vuosikymmenen lopulla Pekiti Tirsia Kalissa, jonka harjoittelun hän aloitti vuonna 1997 William McGrathin ohjauksessa.


Avoin kiinnostus eri lajeihin  kannustaa


Kaj Westersund on perehtynyt hyvin laaja-alaisesti erilaisiin kamppailutaitoihin. Hänen harjoitusohjelmaansa kuuluvat edellä mainittujen lisäksi muun muassa Okinawan klassiset asetaidot eli Ryukyu kobujutsu, Wing Chun kung fu, japanilainen jousiammunta eli kyudo, indonesialainen pentjak silat ja japanilainen samuraikoulukunta Tenshin Shoden Katori Shinto Ryu Sugawara Sogo Budo Kenkyusho –linjassa. Lisäksi Westersund on tutustunut 1980-luvulla ninjutsuun ja taekwondoon.
Tämän luulisi riittävän jo kaikkein intohimoisimmallekin kamppailulajien harjoittajalle, mutta Westersund on halunnut tutkia kamppailua vielä syvällisemmin – etenkin turva-alan näkökulmasta. Hän toimi itse turva-alalla vuosina 1976–1991 ja on harrastanut ammuntaa vuodesta 1983 lähtien. Westersund omaa ampujaluokituksen: International Mobile Training Team (I.M.T.T) Instructor Level 1-A.

Kaj Westersundin yksi erikoisalue on teräasehyökkäyksien torjuntaan ja näiden aseiden käyttöön liittyvät seikat. Hän on kouluttanut aiheen tiimoilta eri siviiliryhmien lisäksi Suomen poliisin oto-kouluttajia, tullin erikoisvalvonnan, vankeinhoitolaitoksen ja Puolustusvoimien henkilökuntaa sekä vartioita. Westersund on kouluttanut poliiseja myös Saksassa ja Belgiassa; lisäksi hän oli mukana ryhmässä, joka antoi Eestin poliiseille ensimmäisen länsimaalaisen poliisikoulutuksen.
Kaj Westersund on toiminut ohjaajana myös kansainvälisillä budoleireillä. Hän on kirjoittanut B.I.F.F. Escrimasta teoksen ”Escrima. Filipino Stickfighting” (1997) yhdessä Esa Halmisen ja Paul Pauwelsin kanssa sekä CD-pohjaisia harjoitusoppaita ju-jutsusta.

Kai Westersund

  • Gendai ju-jutsu (4. dan, Suomen Jujutsuliitto)
  • B.I.F.F. Escrima (Level 5 Instructor, British International Fighting Federation)
  • Pekiti Tirsia Kali (Guro, Pekiti Tirsia International)
  • Katori shinto ryu kyoshi menkyo
Kai Westersundin tapaat viikottain Shaolin dojolla ohjaamassa jujutsua, pekiti tirsiaa sekä escrimaa. Tule mukaan harjoittelemaan. Voit aloittaa peruskurssilla tai jos olet harjoitellut ennenkin, tule mukaan uudestaan. Lisää tietoa info@shaolin.fi